|
Post by sarvijaakko on Feb 6, 2013 18:12:55 GMT 2
Otsikosta varmasti päättelitte tämän keskustelun aiheen... Elikkä siis suloiset ja jopa raivostuttavan ihanat lemmikit! <3 :3 Esitelkää lemmikkinne, kertokaa niiden kuulumisia, näyttäkää kuvia... ihan mitä vain mikä liittyy lemmikkeihin! Jos et omista lemmikkiä niin ei hätää! Kerro ihmeessä millaisen lemmikin haluaisit tai millaista lemmikkiä et ikimaailmassa ottaisi.
|
|
|
Post by sarvijaakko on Feb 6, 2013 18:46:26 GMT 2
Voisin itse esimerkillisesti aloittaa. Olen siis hirrrrveä eläinhullu. Parhaillaan talossani on ollut samaan aikaan kaksi kania, kolme rottaa, kolme gerbiiliä, neljä hiirtä ja hamsteri. (<- ei oikeastaan paljoa nyt kun jälkikäteen miettii..) Tällä hetkellä tilanne on sama, paitsi että hiiriä on vain yksi.. Aloitetaas esittelykierros! Ah ja voih ihana karvakasani Raki. Rodultaan kääpiöluppakorva ja iältään n. 3 vuotta oleva uros. Olen tahtonut kanin niin pitkään kun muistan ja muutettuani omilleni päätin vihdoin hankkia kanin. Päädyin kääpiöluppaan kokemuksien kautta, olin kuullut ja nähnyt monelta taholta miten lupsakoita kääpiölupat on. Raki kuitenkin paljastui hieman itsepäisemmäksi, kuin mitä oletin. Sylissä ei herra tykkää olla sitten yhtään (kynsienleikkuu on aina yhtä helvettiä..), mutta muutoin herra on oikein kiltti. Se olisi erittäin sisäsiisti ilman toista kaniani, jonka on.. Niisku on vielä Rakiakin jääräpäisempi tapaus. Sain kanin "rescue-tapauksena" ja koska sanottiin, että tuo kaipaa toista kania seurakseen, ajattelin että tottakai minun rakas pieni Rakipalleroiseni sen kaveriksi ryhtyy. NOH, ei suunnitelmat ihan onnistuneetkaan, kun kävi ilmi että nämä jätkät eivät toisistaan pidä sitten tippaakaan. Raki tietenkin puolustaa ykkösasemaansa talossa ja Niisku ei suostu alentumaan kakkosen paikalle. Tällä hetkellä etsin Niiskulle uutta kotia, jossa se saa olla ainoana kanina, sillä tämä kani puree ja merkkaa toiset kanit ihan hajalle. :S :'''D Sitten kolme vallatonta poikaani Ah ja voih, muistan yhä sen päivän kun n.10 vuotiaana totesin vanhemmilleni, että tämä tyttö tahtoo rottia. No niitähän en sitten saanut, joten haave jäi tulevaisuuteen... Ja nyt minulla on kolme varsin ihanaa rottapoikaa! Herrat ovat todella seurallisia, Taavi ollen ehkä vähän ujompi kuin Miiko ja Rasmus (varsinkin vieraiden seurassa). Tuituipusipusi meen aina ihan sekaisin näistä pojista. :'D Talossani majailee myös gerbiilejä. Kun vanhemmat sanoivat minulle lapsena ei rotille ja kaneille, en luovuttanut. Tutustuin gerbiileihin luokkalaisen kautta ja luettuani siitä, miten hajuttomia nämä otukset ovat, päätin mankua gerbiilejä niin kauan kunnes saan sellaiset. Ja niin minä manguin ja inisin.. Mahdoin olla rasittava kakara ja lopulta vanhemmat suostuivat gerbiileihin. Tämä kolmikko ei todellakaan ole niiltä ajoilta, vaan nämä tytöt minä hommasin kevät/kesä 2012 ajalla. Oikein kivoja pieniä jyrsijöitä. :3 Mainitsinkin alussa että minulla on ollut neljä hiirtä. Noh, tuntemattomasta syystä tai sattuman kaupalla kaksi kuoli vanhuuteen ja yksi menehtyi ilmeisesti tappelussa. Minulle jäi vain pieni Merri, jonka tulevaisuus on luultavasti jonkun muun terraariossa kuin minun.. Pahaa tekee katsoa yksinäistä hiirtä :''< Viimeisenä, muttei vähäisempänä on taloni nurkissa Siiri hamsteri. Arka otus.. Ja kova karkaamaan! Joskus haluaisin itselleni koiran, mutta en vielä, sillä kerrostaloasunto ei oikein ole sopiva ympäristö koiralle... Tahdon että koiralla on paljon vapaata tilaa liikkua ymsämsyms. :'3 Vanhemmillani on kyllä koira, metsästystarkoitukseen hommattu dreeveri nimeltä Remu. Siitä minulla ei taida olla tosin kuvia.. o 3o Eläin jota en tahtoisi lemmikiksi olisi...hmm.. akaattikotilo. Yksinkertaisesti kuolisin tylsyyteen sellaisen kanssa! :'''DD
|
|
murmeli
Uusi jäsen
[M:50:]
Mik? ei tapa, vahvistaa
Posts: 20
|
Post by murmeli on Feb 6, 2013 18:53:34 GMT 2
Ihania lemmikkejä sinulla, sarvijaakko! Itselläni on oma pikku kanini, Konna(huom, se on tyttö^^) Voin joskus laitella siitä kuvia, kun saan bongattua tiedostojen seasta tai otan uuden kuvan
|
|
|
Post by awori on Feb 6, 2013 23:00:22 GMT 2
Sarviksen ihanat lemmikit ono Pistämpä omista kuvia tänne hihi c: Siinä onkin meijän kaks unikekoo jotka assuu täs taloudes, eli vasemmalla on Eestinajokoira Tessa ja oikealla on Suomenajokoira Elli. Nää meijä koirat ei todellakkaa oo mitään valokuvausmalleja niinko minun ihan ikioma koiruliini owo Iskän luona asuu kaksi koiraa (minun omistamia periaatteessa molemmat) Mutta kyllä tää Viljami "Vilkki" taitaa olla enemmän isännän koiria ko minun :'D Vilkki on sellanen sekarotunen, jonka isäntä sai synttärilahjaks minu veljelt owo Huhhuh ja sitten minun oma pikkunen Havannalainen Taitsi. Minu isäpuoli oli luvannu mulle pikku koiran, mut ehti kuolla ennenko sain sitä :c Mutta äiti sitte sano, et lupauksesta pidetään kiinni ja sitte sain Taitsin eräänä ihanaisena kesä päivänä. Ette arvaakkaan kuinka suloinen se oli sellaisena kämmenen kokoisena pikkuisena pentuna ono. Vanha akka se nyt on XD Silti oma vaaveli aina c: Siinä teille minu pienestä eläinperheestäni :'D
|
|
murmeli
Uusi jäsen
[M:50:]
Mik? ei tapa, vahvistaa
Posts: 20
|
Post by murmeli on Feb 8, 2013 7:58:11 GMT 2
Suloisia otuksia awori! (: Otan osaa isästäs ://
|
|
|
Post by sarvijaakko on Feb 8, 2013 8:02:36 GMT 2
Äwäwäwä miten suloisia koiruliineja <3 Erityisesti Vilkki tuossa kuvassa, voi hellanlettas! ; A ; Murmeli, täällä odotellaan innolla josko saat joskus kuvan Konnasta tänne o w o Ihana nimi muuten Ei sitä aina tarvitse tytöllä olla tyttömäisiä nimiä. Miulla oli joskus gerbiilitytöt nimeltä Koistinen ja Heiska.
|
|